favicon.png

HISTORIAMME

Filosofiamme on yksinkertainen: Emme haasta sääolosuhteita, vaan sopeudumme niihin. Aivan kuten Julius ja Hanna Didrikson tekivät vuonna 1913, jolloin he alkoivat valmistaa työvaatteita kaikille Grundsundin kalastajille.

Didriksons historiamme Didriksons historiamme

Olemme pitäneet yli sadan vuoden ajan kiinni perusajastuksestamme: haluamme valmistaa toiminnallisia vaatteita, jotka pitävät käyttäjänsä kuivana sääolosuhteista riippumatta. Ja ehkäpä siksi meillä on nykyään yli sata vuotta myöhemmin yksi Skandinavian johtavimmista sadevaatteiden ja toiminnallisten vaatteiden tuotemerkeistä.

like.png

 

Kaikki alkoi seuranhakuilmoituksesta

Hanna ja Julius tapasivat seuranhakuilmoituksen kautta. Vuosi oli 1910 ja he rakastuivat. Hanna varttui köyhässä kalastajaperheessä Grötössä Göteborgin saaristossa. Hän oli määrätietoinen ja yrityshenkinen nainen, joka näki aina mahdollisuuksia siinä, missä muut näkivät ongelmia. Myös Julius kasvoi köyhässä kalastajaperheessä Grundsundissa, kalastajakylässä Ruotsin länsirannikolla. Juliusta on kuvailtu innovatiiviseksi keksijäksi, joka ajatteli aina omaperäisesti.

lightbulb.png

 

Innovaatio, joka pelastaa henkiä

Sekä Hannalla että Juliuksella oli läheisiä, jotka olivat kuolleet merellä. Syynä oli vääränlainen vaatetus: he olivat kastuneet, palelleet ja sairastuneet. Vuonna 1910 oli enemmän niitä, jotka kuolivat merellä huonon vaatetuksen vuoksi kuin niitä, jotka hukkuivat.

umbrella.png

 

Ulkoilua säästä riippumatta

Hanna ja Julius alkoivat kokeilla öljyjä, joita he sivelivät vaatteisiin tehdäkseen niistä vedenpitäviä. Vuonna 1913 he onnistuivat kehittämään vaatteita, jotka kestivät ankarat tuulet kehittää vaate, joka kesti ankarat tuulet ja kylmän kaatosateen merellä. Huhu levisi nopeasti pitkin rannikkoa ja Didriksonsin sadevaatetehdas oli saanut alkunsa. Didriksonsin tavoite on edelleen pitää ihmiset kuivina ja mukavina – vaatteet eivät saa estää ketään lasta tai aikuista ulkoilemasta ja tekemästä sitä, mitä he rakastavat.

big-water-drop.png

 

Olemme aina rakastaneet vettä

Se innovaatio, jota nykyään harjoitamme, koskee pääasiassa ympäristöjalanjäljen vähentämistä mahdollisimman paljon. Sanomme ei myrkyllisille aineille, käytämme tuotteidemme valmistuksessa mahdollisimman vähän vettä, energiaa ja kuljetuksia. Löydämme uusia tapoja oppimalla omasta historiastamme. CSR-sivullamme voit lukea lisää tuotannosta ja siitä, mihin projekteihin osallistumme.

Historia jatkuu

Didriksonsin pääkonttorissa Boråsissa ja myyntikonttoreissa ympäri Eurooppaa työskentelee 92 henkilöä. Yrityksellämme on toimisto Aasiassa, jossa työskentelee kuusi henkilöä, joiden tehtävänä on helpottaa viestintää ja työtä toimittajiemme kanssa. Luomme vaatteita, jotka antavat sinulle tunteen siitä, että voit ulkoilla vapaasti säästä riippumatta sekä kaupungissa että rannikolla.

Didriksons craftsmanship Didriksons craftsmanship

Ideasta tuotteeseen

Kaikki alkaa Boråsin tuoteosastolta. Täällä syntyvät ideat, tehdään materiaalivalinnat, testataan huolellisesti toimintoja ja valmistetaan malliosia. Kun olemme tyytyväisiä tuotteeseen, saatamme sen tuotantoon ja seuraamme vaatetta valmistuksesta kuljetukseen ja jakeluun. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä parhaiden ihmisten kanssa jokaisessa tuotannon osassa ja esitellä tuotteemme valikoiduissa myymälöissä ja valikoiduilla foorumeilla ympäri Eurooppaa.

Didriksons originals the lobby Didriksons originals the lobby

Myymälämme

Tuotteitamme myydään fyysisissä myymälöissä ja digitaalisten jälleenmyyjien kautta koko Euroopassa. Didriksons.com-sivustolla voit tutustua koko tuotevalikoimaan ja tehdä ostoksia verkkokaupassamme. Lanseeraamme jatkuvasti omia pop-up-myymälöitä valikoiduissa kaupungeissa. Näissä myymälöissä esittelemme sinulle maailmaamme, annamme inspiraatiota ja kerromme tarinoita historiastamme. Nämä tarinat ovat johtaneet meidät nykyiseen tilanteeseemme.

 

placeholder.png

Löydät lähimmän Didriksons-jälleenmyyjäsi täältä.

 

 

Not in Finland?
Select your shipping country below.
{{ selectedChannel.name }}
  • {{ channel.name }}
Continue
×